Night Visionsin vapaaehtoishaku on käynnissä 27.3.2018 saakka!

Tarvitsemme apua etenkin katalogien jakeluun jo 29.3. alkaen, joten hae mahdollisimman pian!

Tule mukaan tekemään Night Visions -festivaalia! Tarvitsemme festivaalin järjestämisessä lukuisia vapaaehtoisia, jotka toimivat monenlaisissa tehtävissä.

Tarjoamme nyt mahdollisuuden hakea vapaaehtoiseksi kevään Night Visions Back to Basics 2018 -festivaalille, joka järjestetään Helsingissä 18.–22.4.2018. Tarvitsemme eniten apua katalogien jakelussa ennen festivaalia, mutta myös festivaalin aikana.

Vapaaehtoiset pääsevät osallistumaan festivaalin järjestelyihin, hankkimaan kokemusta tapahtumassa työskentelystä ja tapaamaan uusia ihmisiä. Edellytämme hakijoilta 18 vuoden ikää.

Valitut vapaaehtoiset pääsevät vapaa-ajallaan ilmaiseksi kaikkiin kevään festivaalin näytöksiin joissa on tilaa, eli jotka eivät ole loppuunmyytyjä. Näytöksiä on samanaikaisesti parhaimmillaan viidessä salissa kolmessa eri teatterissa.

Vapaaehtoishaku on käynnissä 27.3. saakka. Ilmoitamme katalogien jakeluun valituille 28.3. mennessä ja mahdollisille muille valituille 3.4. mennessä ensisijaisesti sähköpostilla. Jos tulet valituksi vahvista paikkasi vastaamalla viestiin mahdollisimman pian.

Hakulomakkeeseen pääset tästä.