Joulukuun festivaalin ohjelmisto julki, päävieraaksi John Landis

Pohjoismaiden suurin fantasia-, kauhu-, scifi- ja toimintaelokuviin keskittyvä vaan ei rajoittuva festivaali Night Visions palaa Helsingin valkokankaille joulukuun ensimmäisellä viikolla. Lasipalatsin Bio Rexissä, Cinema Orionissa ja WHS Teatteri Unionissa järjestettävän tapahtuman ohjelmistossa nähdään 34 pitkää elokuvaa ja joukko huolella valittuja lyhytelokuvia lähes 60 näytöksessä 1.-5. joulukuuta 2021.

Nyt julkistetun ohjelmiston puheenaihe-elokuvista odotetuimpien joukkoon lukeutuu Cannesin festivaalin kilpasarjasssa jyrkästi mielipiteitä jakanut Benedetta (Ranska/Belgia/Hollanti 2021). 82-vuotiaan Paul Verhoevenin 17. pitkä ohjaus on eroottinen draama, joka sijoittuu nunnaluostariin 1600-luvun Toscanassa.

Vuoden kiistanalaisimpiin valkokangastapauksiin kuuluu Berliinin festivaalin ohjelmistossa kohua herättänyt kauhutrilleri The Scary of Sixty-First (USA 2021). Valkovenäläissyntyisen, sittemmin amerikkalaistuneen mediapersoonan ja Succession-sarjan näyttelijän Dasha Nekrasovan esikoisohjaus ammentaa tarinansa juridisia seurauksia pelkäämättömästi Jeffrey Epsteinin karmivasta rikosvyyhdistä ja sen kytköksistä Britannian kuningashuoneeseen.

Dokumenttielokuvakattauksen helmiä ovat 1990-luvun merkittävimpään kulttuuriperformanssiin pureutuva Chris Atkinsin ohjaus Who Killed The KLF? (Britannia 2021), 1960-luvun vastakulttuurin supertähdeksi kohonneen Tiny Timin loputtoman kiehtovan tarinan kertova Johan von Sydow’n Tiny Tim: King for a Day (Kroatia/Norja/Ruotsi/USA 2020) ja amerikkalaisen vaihtoehtorockin kivijalan jalustalle kohottava Philipp Reichenheimin ohjaus Freakscene: The Story of Dinosaur Jr. (Saksa/USA 2021).

Festivaalin päävieraaksi Helsinkiin saapuu Hollywood-legenda John Landis (s. 1950). Peräti seitsemällä vuosikymmenellä elokuva-alan ytimessä työskennellyt Landis on profiloitunut paitsi komedian erikoismieheksi, myös kauhun ja fantasian suureksi ystäväksi. Landisin tuotannosta ohjelmistoon on poimittu neljä elokuvaa: ikoniset The Blues Brothers (1980) ja Ihmissusi Lontoossa (An American Werewolf in London, 1981), Eddie Murphyn supertähteyteen johdattanut Trading Places – Vaihtokaupat (1982) ja Nikita-tähti Anne Parillaud’n tähdittämä komediallinen vampyyritrilleri Innocent Blood (1992). Landis pitää festivaalilla myös Masterclass-luennon lauantaina 4. joulukuuta.

Night Visions Maximum Comeback -festivaalin ennakkomyynti käynnistyy perjantaina 19. marraskuuta klo 12.00 festivaalin omassa nettikaupassa boxoffice.nightvisions.info

Myös festivaaliohjelmiston kaikkien elokuvien esittelyt löytyvät osoitteesta www.nightvisions.info/wp/elokuvat