Back to Basicsia saapuvat tänä vuonna juhlistamaan amerikkalaisen elokuvakentän tuoreet komeetat Justin Benson ja Aaron S. Moorhead. Benson ja Moorhead tuovat festivaalille yhteisen esikoisohjauksensa, monitasoisen trillerin RESOLUTION (USA 2012), joka on kohonnut viimeisen 12 kuukauden aikana yhdeksi Pohjois-Amerikan riippumattoman elokuvakentän ilmiöistä.
Resolution aloitti kansainvälisen voittokulkunsa New Yorkista Robert De Niron perustaman Tribeca Film Festivalin ohjelmistosta. Teos voitti oitis puolelleen sekä yleisön että kriitikot; muun muassa Los Angeles Timesin toimittaja Steven Zeitchik kohotti Resolutionin yhdeksi festivaalin viidestä lupaavimmasta elokuvasta. Kuohunta siivitti teoksen myös kaupallisille valkokankaille Yhdysvalloissa festivaalin levitysyhtiön Tribeca Filmsin kautta.
David Lynchin väkevimpään tuotantoon sekä viimevuotiseen Joss Whedon -hittiin Cabin in the Woods verratun Resolutionin sensaatiomainen menestys on sittemmin saanut jatkoa maailman joka kolkkaan ulottuneella festivaalikierroksella. Euroopassa elokuva palkittiin viimeksi Neuchatelin arvostetulla fantasielokuvafestivaalilla Sveitsissä Mad Movies -palkinnolla, joka on nimetty ranskankielisen maailman vaikutusvaltaisimman genre-elokuvajulkaisun mukaan.
Kalifornian San Diegossa varttunut ja Los Angelesin UCLA-yliopistosta valmistunut Justin Benson ja Floridan Tarpon Springsistä kotoisin oleva Aaron S. Moorhead ovat elokuva-alan moniosaajia, jotka muodostavat ainutlaatuisen työparin. Käsikirjoittamiseen ja ohjaamiseen erikoistunut Benson on kirjoittanut myös Resolutionin oivallisesti genrekonventioita nyrjäyttelevän tarinan. Moorhead on puolestaan meritoitunut lukuisien riippumattomien elokuvatuotantojen sekä musiikkivideoiden kuvaajana ja visuaalisten tehosteiden taitajana. Moorhead vastaa näin myös Resolutionin kuvauksesta ja tehosteista. Krediitit ohjauksesta, leikkauksesta ja tuotannosta nuoret lahjakkuudet jakavat keskenään.
Aaron S. Moorhead ja Richard Benson ovat paikalla Resolution-elokuvan näytöksissä Andorrassa torstaina 11.4. klo 20:15, sekä Kino Engelissä lauantain ja sunnuntain välisenä yönä 13.4. klo 01:00.