Syksyn 2025 Night Visions -festivaali kiritti tasavallan elokuvatapahtumavuoden komeasti päätökseensä Helsingin elokuvateatteri Kinopalatsissa sunnuntaina 23. marraskuuta. Ennätysyleisön keränneellä festivaalilla jaettiin tuttuun tapaan myös palkinto yleisön suosikkielokuvalle. Audience Award -äänestyksen tulokset on viimein tarkistuslaskettu vaalilautakunnan haukansilmien alla.
Yleisöäänestyksessä olivat mukana festivaaliohjelmiston 29 pitkää uutuuselokuvaa, joista kaikki saivat nyt ensiesityksensä Suomessa. Klassikot ja lyhytelokuvat eivät olleet kisassa mukana. Yleisö antoi elokuville pisteitä perinteisellä tähtiskaalalla 1-5, ja äänioikeutettuja olivat ainoastaan näytöksissä paikalla olleet katsojat.
Selkeäksi voittajaksi kohosi 0,3 pisteen marginaalilla BUTTHOLE SURFERS: THE HOLE TRUTH AND NOTHING BUTT (USA 2025), Tom Sternin dokumenttielokuva eräästä kaikkien aikojen vaikutusvaltaisimmista ja erikoislaatuisimmista alternative rock -yhtyeistä.
Äänestystulos on historiallinen siksi, että myös hopeasijalle kiri dokumenttielokuva. HOW DARK MY LOVE (USA 2025) on omintakeinen taiteilijamuotokuva New Yorkin alakulttuuripiirien ikoneista Joe Colemanista ja Whitney Wardista. Scott Gracheffin ohjaus voitti vuoden parhaan dokumentin yleisöpalkinnon maailmanensi-iltansa yhteydessä Tribeca Film Festivalilla kesäkuussa.
Pronssille ylsi äänestyksessä parhaiten pärjännyt fiktioelokuva, Can Evrenolin uunituore ohjaus THE TURKISH COFFEE TABLE (Cam Sehpa, Turkki 2025). Viattoman perheenisän syöksykierteestä kertova makaaberi musta komedia nähtiin nyt Helsingissä ensimmäistä kertaa koko EU:n alueella.
Festivaalin katsotuin elokuva oli osittain Suomessa kuvattu vampyyrispektaakkeli LUC BESSON’S DRACULA (Ranska 2025). Katsojamäärässä hyvin täpärästi kakkossijalle jäi Ben Leonbergin kokonaan koiran näkökulmasta kerrottu kauhutrilleri GOOD BOY (USA 2025). Kolmanneksi kiri Cannesin festivaalilta maailmanvalloituksensa aloittanut, Nicolas Cagen bravuureihin lukeutuva jännitysdraama THE SURFER (Australia-Irlanti 2024).
Festivaaliohjelmiston klassikkoelokuvista katsojamäärältään ylivoimaisesti suosituimmaksi kohosi brittivirtuoosi Ben Wheatleyn ohjaus KILL LIST (Britannia-Saksa-Ruotsi-Australia 2011). Hirtehisen kauhudraaman vastikään valmistunut 4k-restaurointi nähtiin nyt festivaalilla ensimmäistä kertaa koko Pohjoismaissa.
Marraskuun 2025 Night Visions -festivaali keräsi 64 elokuvanäytökseensä ja oheistapahtumiinsa peräti hiukan enemmän yleisöä kuin marraskuun 2024 festivaali. Täten tapahtuma oli vuonna 2022 päättyneiden elokuvateattereiden koronasulkujen jälkeisen ajan menestyksekkäin Night Visions -festivaali.
Night Visions palaa täysimittaisena Helsingin valkokankaille jälleen 25.-29. maaliskuuta 2026.