Night Visions -suosikki Jim Hosking (The Greasy Strangler, Ihmeellinen Beverly Luff Linn, Tropical Cop Tales) liikkuu elokuvantekijänä täysin omassa rekisterissään. Tästä todistaa jo auteur-mestarin uutuuden aihevalinta: Ebony and Ivory on elokuva pop-musiikin jättiläisten Paul McCartneyn ja Stevie Wonderin kuvitteellisesta kohtaamisesta piilopirtillä Skotlannissa 1980-luvun alussa.

Musiikkimaailman nerot tapaavat nyt ensi kertaa kartoittaakseen, sujuuko juttu ja kohtaavatko kemiat. Härkäpäisten taiteilijasielujen asettuminen saman katon alle saa tietenkin aikaan kitkaa, joka manifestoituu mitä erikoisimmilla tavoilla. Ohjaaja-käsikirjoittajan tyylille ominaisesti perinteisen hyvän maun rajoja koetellaan jo ensimmäisissä kuvissa.

Näennäinen todellisuuspohja juontaa McCartneyn ja Wonderin vuoden 1982 duetosta, joka on lainannut elokuvalle nimensä. Hoskingin motiivi tarttua aiheeseen ei selvästi liitty kappaleen megahittistatukseen. Totuuden siemen löytynee esimerkiksi siitä, että BBC:n radiokuuntelijat äänestivät biisin kaikkien aikojen kamalimmaksi duetoksi vuonna 2007.

Pääosakaksikko Sky Elobar ja Gil Gex ovat Hoskingin luottonäyttelijöinä täydellisesti yhtä ohjaajan näkemyksen kanssa. Ääriabsurdi komedia perustuu jälleen mykistävän outoihin oivalluksiin, aksenteilla herkuttelevaan ja kummalliseen dialogiin sekä toistoon.

Läpikotaisin mietitty temppuilu on kuin räätälöity puskemaan yli hilseen tietyssä osassa yleisöä. Kyky jakaa mielipiteitä on helppo julistaa Hoskingin tapauksessa silkaksi neroudeksi.

 ”Absurdist humour, bizarre scenarios, and surreal dialogue exchanges are to be cherished”
– Martin Unsworth / Starburst Magazine

”A work of mad beauty”
– Christian Zilko / IndieWire

”An absurd take on the mysteries of the creative process”
– Anton Bitel / Projected Figures

”Absolute brilliance”
– Nadine Whitney / InSession Film

”In 1982, Paul McCartney and Stevie Wonder duetted on Ebony and Ivory, a pop ditty that espoused platitudes about racial harmony by calling on humans to behave more like piano keys. — It appears that the filmmaker behind The Greasy Strangler and An Evening with Beverly Luff Linn was so offended by the stupidity of the musical collaboration that he took it upon himself to make something even stupider. And regardless of one’s thoughts on the song, he succeeded beyond his wildest dreams. —

A wildly entertaining delight. —  A side-splitting good time.” – Christian Zilko / IndieWire