Katso traileri TÄSTÄ

1990-luvun videoprovokaatioiden erikoisosaaja Scooter McCrae (Shatter Dead, Sixteen Tongues) palaa pitkän elokuvan pariin 25 vuoden tauolta. Ja perustellisesti kouraisevalla tavalla palaakin.

16-milliselle filmille kuvattu Black Eyed Susan on Gaspar Noé -kaliiberin isku katsojan vyön alle. Kriitikot ovat verranneet lopputuloksen ilkeyttä myös Pasolinin Salòon (1975). Verrokit paljastavat, että nyt on tarjolla mielipiteet takuulla jakavaa sisältöä.

Keskiössä on ihmistä täydellisesti muistuttava seksirobotti Susan (Yvonne Emilie Thälker), joka on ohjelmoitu nauttimaan kaltoinkohtelusta. Teknologiayhtiön häikäilemättömään peliin sotkeutuu myös koekäyttäjäksi palkattava Derek (Damian Maffei), jonka jo valmiiksi löyhä moraali joutuu koetukselle leikin yltyessä.

McCraen ankara dystopia kohdentaa sivalluksensa kulutuskulttuurin irvokkaimpiin ilmentymiiin sekä edistyspuheisiin, jotka suitsuttavat teknologian ja tekoälyn kehityksen autuutta. Asetelma on tuttu Alex Garlandin Ex-Machinasta, mutta kaltoinkohtelun kuvaus kohottaa Black Eyed Susanin aivan omaan luokkaansa. McCrae haluaa herättää katsojassa syvää inhoa ja epämukavuuden tunnetta – ja onnistuu.

Lopputulos on erikoisesti ajaton. Visuaalinen ilme tuo mieleen sekä 1990-luvun eroottisen elokuvan ääirihäiriintyneet kokeilut että 1970- ja 80-lukujen kyseenalaisimman eksploitaation. Oman hämmennyksen tasonsa tarjoilee taitavasti käytetty musiikki, josta vastaa italialaisten veripalttuelokuvien säveltäjämestari Fabio Frizzi.

”Thoughtfully developed, finely crafted”
– Jennie Kermode / Eye For Film

”Scooter McCrae makes a triumphant return”
– Andrew Mack / Screen Anarchy

”Provocative, subversive sci-fi thriller — Certainly won’t be for everyone”
– Anthony O’Connor / FilmInk

”McCrae is pushing boundaries with Black Eyed Susan”
– Jared Mobarak / The Film Stage

”Black Eyed Susan will rattle even the most committed purveyors of transgressive cinema. It’s a provocation and doesn’t lack philosophical merit —

The figure of a cyborg or hybrid creature made for pleasure is not an uncommon trope. — What [director-screenwriter] Scooter McCrae does is to take the concept to a depraved conclusion.

Anyone aware of McCrae’s no budget oeuvre which includes Sixteen Tongues, described as ”Salò meets Blade Runner” will know what they are signing up for with Black Eyed Susan. If the idea of watching a film which is potentially Salò adjacent is a warning to stay away, take the warning. Audiences open to exploring the dynamics of control, capitalism, and particular psychosexual masculine urges being equated with rage and domination will find grist to chew on in Black Eyed Susan.” – Nadine Whitney / Alliance of Women Film Journalists