NIGHT VISIONS YLPEÄNÄ ESITTÄÄ: GHANAVISIONS

GHANALAISTEN ELOKUVAJULISTEIDEN NÄYTTELY HELSINGISSÄ 12.-30.10.2011



Kulttuuriyhdistys Night Visions - Yön kuvat ry tuo ensimmäistä kertaa Helsinkiin ghanalaisista käsinmaalatuista elokuvajulisteista koostuvan näyttelyn. Ainutlaatuista afrikkalaista nykykansantaidetta esittelevä Ghanavisions-näyttely pidetään Myymälä2-galleriassa (Uudenmaankatu 23) 12.–30.10.2011.

Ghanalaiset elokuvajulisteet ovat paikalliseen katsomiskulttuuriin täysin uniikilla tavalla sovitettuja visioita useista Suomessakin tunnetuista elokuvista. Supersankareilla, fantasiahahmoilla ja paikallisilla myyteillä väritetyt julisteet on maalattu yhteen ommeltuihin jauhosäkkeihin, eikä niistä usein tunnista alkuperäistä elokuvaa kuin nimen perusteella. Näyttelyyn on valikoitu pohjoisamerikkalaisia, aasialaisia sekä afrikkalaisia elokuvia esitteleviä maalauksia.

Julistenäyttely esittelee yhden globaalin elokuvakulttuurin kiinnostavimmista ilmenemismuodoista: kulttuurin versioinnin, täysin kansan tarpeesta lähtöisin olevan taidemuodon. Elokuvien katsomiskulttuuri muotoutui Länsi-Afrikassa sijaitsevaan Ghanaan 1980-luvulla kiertävien videoteattereiden myötä, joissa elokuvayrittäjä kiersi kylästä toiseen television, videonauhurin ja VHS-kasettien kera. Näitä esityksiä mainostettiin paikallisten taiteilijoiden tekemillä yksilöllisillä julisteilla.

Näyttely kootaan berliiniläisten galleristien ja taiteilijoiden Anna Hellsgårdin ja Christian Gfellerin yksityiskokoelmasta. Bongôut-galleriaa pyörittävien Hellsgårdin ja Gfellerin kokoelma on ollut aiemmin esillä vain Saksassa ja Ranskassa.

Night Visions – Yön kuvat ry järjestää myös Night Visions -elokuvafestivaalia. Night Visions on Suomen kuudenneksi suurin elokuvafestivaali, jonka ohjelmiston painopiste on fantasia-, kauhu- sekä kulttigenreissä. Seuraava festivaali järjestetään elokuvateatteri Maximissa (Kluuvikatu 1) 26.–30.10.2011.

GHANAVISIONS * MYYMÄLÄ2-GALLERIA * 12.–30.10.2011 * VAPAA PÄÄSY *
KE-LA KLO 12-18, SU KLO 12-17, SULJETTU MA-TI


Tapahtuma Facebookissa: GHANAVISIONS