Night Visions -festivaalin 20. juhlavuosi huipentuu Helsingissä marraskuussa 2016

Pohjoismaiden suurin fantasia-, kauhu-, science fiction – ja toimintaelokuviin keskittyvä festivaali Night Visions valloittaa valkokankaat Helsingissä jälleen marraskuussa 2016. Tapahtuman 20. juhlavuosi huipentuu Helsingin elokuvateatteri Kinopalatsissa 9.-13.11.2016. Ohjelmistossa nähdään yli 40 pitkää elokuvaa ja tarkkaan valikoitu joukko lyhytelokuvia.

Kohutuimmista uutuuksista mukaan on jo vahvistettu elokuvia neljästä maanosasta. Brittiläisen Ben Wheatleyn High-Rise on dekadentti filmatisointi scifi-kirjailija J.G. Ballardin (Crash) samannimisestä teoksesta, pääosissaan muun muassa Marvel-kasvo Tom Hiddleston, Sienna Miller ja Oscar-voittaja Jeremy Irons. Irlannista ohjelmistoa vahvistamaan saapuu Billy O’Brienin kauhutrilleri I Am Not a Serial Killer, jonka keskeisessä roolissa loistaa Paluu tulevaisuuteen -tähti Christopher Lloyd.

Eteläkorealaisen Hong-jin Nan ohjaama manaajatarina The Wailing (Goksung) aloitti voittokulkunsa Cannesin elokuvajuhlilta toukokuussa 2016 ja kohosi kotimaassaan sensaatiomaiseksi menestykseksi, nujertaen lippuluukuilla myös Angry Birds -animaation. Kiinasta Helsinkiin saapuu puolestaan väkevä martial arts -toimintadraama The Master (Shi Fu), jonka ohjaaja Xu Haofeng muistetaan parhaiten Wong Kar-Wain spektaakkelin The Grandmaster (2013) käsikirjoittajana. Toisenlaista näkökulmaa martial arts -aiheeseen tarjoilee japanilaisen Kurando Mitsutaken uunituore ohjaus Karate Kill.

Dokumenttielokuvasarjan uunituore eurovahvistus Rocco kertoo aikuisviihteen italialaisen legendan Rocco Siffredin tarinan ranskalaisohjaajien Thierry Demaizieren ja Alban Teurlain silmin.

Ohjelmistossa nähdään tuttuun tapaan myös harvoin valkokankailla esitettyjä klassikoita. Spider-Man-ohjaaja Sam Raimin The Evil Dead -elokuvatrilogia (USA 1981-1992) esitetään nyt ensimmäistä kertaa Helsingissä yhtenä kokonaisuutena, yhä harvinaisemmiksi käyviltä 35 mm filmikopioilta projisoituina. Scifi-elokuvan moderneista klassikoista esiin nostetaan vastikään Suomessa vierailleen John Carpenterin They Live (USA 1988), joka esitetään nyt ensimmäistä kertaa valkokankaalla Suomessa.

Festivaalin ennakkolipunmyynti käynnistyy perjantaina 21.10.2016 Finnkinon nettikaupassa www.finnkino.fi sekä kaikissa Finnkinon elokuvateattereissa.

Lisää ohjelmistojulkistuksia luvassa syyskuun 2016 lopussa.

http://www.nightvisions.info
https://www.facebook.com/nightvisionsfestival
https://twitter.com/nightvisionsff
https://www.youtube.com/user/nightvisionsfilmfest