NIGHT VISIONS: COLTTIKONSERTTI 2016 JUHLII LÄNNENELOKUVAN KULTTIKLASSIKOITA

Lauantaina 16.1.2016 Helsingin elokuvateatteri Orionissa järjestettävä NIGHT VISIONS: COLTTIKONSERTTI 2016 on neljän lännenelokuvan minifestivaali, jonka Night Visions järjestää yhdessä Kansallisen audiovisuaalisen instituutin kanssa. Yhden illan western-maratoni on jatkoa Night Visionsin kolmen vuoden takaiselle Colttikonsertti 2013 -tapahtumalle, jossa Quentin Tarantinon Django Unchained nähtiin ennen virallista Suomen ensi-iltaa. Suora yhteydenpito 2010-luvun johtavan western-ohjaajan kanssa on vaikuttanut tämänkertaisiin ohjelmistovalintoihin, mutta valkokankaalle valikoituneet Tarantinon innoittajat ovat inspiroineet muitakin artisteja – 1970-luvun rajuimpiin ja katsotuimpiin kuuluva western VERINEN SOTILAS (Soldier Blue, USA 1970) on elokuva, jonka katsomisesta edesmennyt rockmuusikko Pete “Räkä” Malmi teki 1980-luvun alussa biisin Sunday.

The Hateful Eightin myötä lännenelokuvan pariin ja Golden Globen voittaneen säveltäjä Ennio Morriconen ainoa aiempi amerikkalainen western, Clint Eastwoodin ja Shirley MacLainen viskinkatkuinen seikkailu KOURALLINEN DYNAMIITTIA (Two Mules for Sister Sara, USA 1970) kuuluu Helsingissä keväällä konsertoivan soundtrack-virtuoosin huippusaavutuksiin. MINNESOTA CLAY (Italia 1964) on spagettiwestern-suosikkiohjaaja Sergio Corbuccin (Django, Suuri hiljaisuus) jykevä genre-läpimurto. Kiistelty ja kiitetty VERINEN SOTILAS ei ole vain äärimmäisyyksiin menevä elämys, vaan myös armottoman ajankohtaisena pysynyt katsaus kulttuurien ristiriitoihin ja ihmisyyden pimeisiin puoliin. Päätöselokuvassa VERENPUNAINEN AURINKO (Red Sun, 1971) kohtaavat mestaruussarjan kovanaamat Charles Bronson, Toshiro Mifune ja Alain Delon. Formaattilinja on vanhan liiton tyyliin digilällärit lakoon ja oikeat filmit projektoriin. Tervetuloa Orioniin!

Colttikonsertin jälkeen Suomen nopealiikkeisin elokuvafestivaali palaa valkokankaille huhtikuussa, kun Night Visions Back to Basics 2016 järjestetään Helsingissä 13.-17.4.2016.

https://kavi.fi/fi/elokuvasarja/night-visions-colttikonsertti

https://www.facebook.com/events/1646224522307857/