Uutiset

Syksyn Night Visions -ohjelmisto on nyt julki

Pohjoismaiden suurin fantasia-, kauhu-, scifi- ja toimintaelokuviin erikoistunut festivaali Night Visions on julkistanut syksyn ohjelmistonsa. Helsingin Kinopalatsissa nähdään viiden päivän aikana 21.-25. marraskuuta yhteensä 41 pitkää elokuvaa ja yhdeksän lyhytelokuvaa lähes 70 näytöksessä. Night Visionsin avajaiselokuvaksi on valittu vuoden vaikuttavin scifi-trilleri Upgrade (Australia 2018). Kauhuhiteistään tunnetun Blumhouse-tuotantoyhtiön luottomiehen Leigh Whannellin toinen pitkä ohjaus on toiminnantäyteinen cyberpunk-teos, joka

Lue lisää →

Halloween-viikonlopulle lisää Night Visions -ennakkonäytöksiä

Night Visions tarjoilee lisää ennakkomaistiaisia marraskuun festivaalin ohjelmistosta perjantaina 2.11.2018. Halloween-viikonlopun jo aiemmin julkistettujen Vuotalon ja Teurastamon elokuvanäytösten lisäksi eksklusiivisia Suomen-ensi-iltoja on mahdollista nähdä WHS Teatteri Unionissa. Ennen Maximum Halloweenia on hyvä lämmitellä verenkiertoaan tavallisen Halloweenin leffatarjonnalla. Tämän syksyn Night Visions -festivaalin timanttisia elokuvia ja aiempien festareiden klassikoita esitetään ennakkonäytöksinä 2.-3.11. eri puolilla Helsinkiä järjestettävissä tapahtumissa. Tapahtumapaikkoina ovat WHS Teatteri Union,

Lue lisää →

Night Visions on yksi ”maailman 30 parhaasta genrefestivaalista”

Night Visions on valittu maailman 30 parhaan genre-elokuvafestivaalin joukkoon MovieMaker Magazine -lehdessä. Kalifornian Burbankissa majaansa pitävä maailman laajalevikkisin ja luetuin riippumaton elokuvalehti julkisti 23.10.2018 listauksensa ”30 Bloody Best Genre Fests in the World 2019”. Listan on laatinut MovieMaker Magazinen ja yhteistyökumppaninsa, genre-elokuvakulttuurijulkaisu HorrorHoundin nimeämä raati, joka koostui seitsemästä elokuva-alan ammattilaisesta. Artikkeli käsittelee mukaan valikoidut festivaalit

Lue lisää →

Night Visions tulee taas – ohjelmistossa Cannes-hittejä ja amerikansuomalainen yllättäjä

Syksyn Night Visions -festivaali Helsingissä 21.-25.11.2018. Ohjelmistossa mm. Gaspar Noén Climax, Yann Gonzalezin Knife+Heart ja Emma Tammen The Wind. Valtakunnan energisin elokuvafestivaali Night Visions tärähtää Helsingin valkokankaille taas marraskuun lopussa. Pohjoismaiden suurimman fantasia-, kauhu-, scifi- ja toimintaelokuviin keskittyvän tapahtuman ohjelmistoon on valittu tiukasti seulottu valikoima maailman merkittävimpien festivaalien hittejä, jotka saavat kaikki ensiesityksensä Suomessa. Ranskasta

Lue lisää →

Kevään Night Visions sivusi katsojaennätystä – syksyn päivämäärät julki!

Kevään 2018 Night Visions -festivaali kiritettiin onnistuneesti päätökseen sunnuntaina 22.4. Helsingissä. Festivaalin katsotuimmat elokuvat olivat You Were Never Really Here ja Best F(r)iends. Night Visions Back to Basics 2018 sivusi kevään tapahtuman kävijäennätystä. Pohjoismaiden suurin fantasia-, kauhu-, scifi- ja toimintaelokuviin keskittyvä (muttei rajoittuva) festivaali keräsi elokuvanäytöksiin ja oheistapahtumiin yli 5 000 kävijää. Festivaaliohjelmiston uutuusnimikkeistä suosituimpia olivat The

Lue lisää →

Night Visions alkaa – festivaalin lyhytelokuvat julki!

Kevään Night Visions -festivaali rävähtää Helsingin valkokankaille tänään keskiviikkona! Neljän päivän ja yhden yön aikana festivaalilla esitetään 31 elokuvaa, Osa näytöksistä on jo myyty loppuun! Night Visionsin lipunmyynti on ollut poikkeuksellisen vilkasta. Esimerkiksi avajaiselokuvana nähtävän Lynne Ramsayn You Were Never Really Here -trillerin kumpikin näytös on myyty loppuun. Myös Hot from Sundance -sarjassa nähtävän amerikkalaisen Piercingin (2018) kolmas näytös lauantaina 21.4. on loppuunmyyty. Elokuvan

Lue lisää →

Night Visionsin vieraana kevään kiinnostavimmat elokuvantekijät kolmelta mantereelta

Helsingissä 18.-22. huhtikuuta järjestettävä Pohjoismaiden suurin genre-elokuvafestivaali Night Visions saa kunniavieraikseen joukon tämän hetken kiinnostavimpia elokuvantekijöitä kolmesta maanosasta. Vieraat vastaavat yleisön kysymyksiin elokuviensa näytöksissä. Ruotsalainen Isabella Eklöf tuo Helsinkiin ensimmäisen pitkän ohjauksensa Holiday, joka kertoo tanskalaisista ammattirikollisista Turkin aurinkorannikolla. Tanskalaistuotanto kohosi tammikuussa Pohjois-Amerikan tärkeimmän elokuvafestivaalin Sundancen kohutuimmaksi pohjoismaiseksi tuotannoksi. Eklöf on paikalla kaikissa Holidayn näytöksissä. Brittein saarilta Helsinkiin saapuvan Ashley

Lue lisää →

Avajaisnäytös myyty loppuun – uusinta lauantaina 21.4.

Kevään Night Visions -festivaalin avajaisnäytös on loppuunmyyty! Lynne Ramsayn ylistetty trilleri You Were Never Really Here avaa kevään rehellisimmän festivaalin keskiviikkona 18.4. elokuvateatteri Andorrassa. You Were Never Really Heren uusintanäytökseen on vielä jäljellä kourallinen lippuja. Hanki omasi täältä! Night Visionsin liput myynnissä täällä!

Lue lisää →

Ennakkonäytöksissä noitavainoja ja propagandaa

Night Visions ja WHS Teatteri Union tarjoavat perjantaina 6.4. kaksi timanttista makupalaa kevään festivaalin ohjelmistosta. Elokuvat saavat eksklusiiviset Suomen ensiesityksensä WHS Teatteri Unionissa. Kumpikin elokuva esitetään myös 18.-22.4. järjestettävän Night Visons Back to Basics -festivaalin ohjelmistossa. Ennakkonäytöksistä ensimmäisenä, klo 18.00, nähdään Hagazussa: A Heathen’s Curse (ohj. Lukas Feigelfeld, Itävalta/Saksa 2017, kesto 102 min.). Keski-Euroopan 1400-luvun noitavainoihin sijoittuvaa okkultistista

Lue lisää →

Kummitustarinoita ja räjähtävää toimintaa – kevään ohjelmisto on nyt julki!

Kevään Night Visions -festivaalin ohjelmisto on vihdoin täällä! Pohjoismaiden suurin genre-elokuvafestivaali tuo Helsingin valkokankaille hyytäviä kummitustarinoita, vuoden huikeimpia toimintaspektaakkeleita ja harvoin esiin päässeitä klassikkoita vuosikymmenten takaa. Kummituksia… Pelottaako? No ei vielä! Vuoden odotetuimpiin elokuviin kuuluva Ghost Stories on ehditty kotimaassaan Britanniassa julistaa jo vuosikymmenen pelottavimmaksi kauhutrilleriksi. Näytteljöinäkin kunnostautuneiden Jeremy Dysonin ja Andy Nymanin ohjaus on kummitustarinoiden vahvatunnelmainen kudelma,

Lue lisää →