NIGHT VISIONS -ENNAKKONÄYTÖKSESSÄ KUSO LAUANTAINA 28.10.

Ihastusta, pahennusta ja pahoinvointia herättänyt KUSO on syksyn ensimmäinen Night Visions-ennakkonäytös. Tajunnan rajoja uhmaava ja elokuvakerronnan lait murusiksi jauhava elokuva esitetään WHS Teatteri Unionissa lauantaina 28.10.

Sundance-festivaalilla maailmanensi-iltansa saanut KUSO on elokuva, jollaisen näkee kerran vuosikymmenessä. Sen harvoiksi verrokeiksi soveltuvat Alejandro Jodorowskyn villeimmät visiot ja Dusan Makavejevin häiriintynyt valveuni Sweet Movie.

KUSO sijoittuu massiivisen maanjäristyksen jälkeiseen Los Angelesiin, jossa osa ihmisistä vaikuttaa olevan kuin radioaktiivisen ydinlaskeuman uhreja visvaa vuotavine paiseineen ja avohaavoineen. Kaupungissa näyttäisi myös puhjenneen jonkinlainen mutaatioita aiheuttava rutto. Kaikki tämä on luotu uniikisti, kadehdittavalla antaumuksella ja vailla minkäänlaisia taiteellisia kahleita.

Äimistyttävä elokuva on Flying Lotus -taiteilijanimellä tunnetun muusikko Steven Ellisonin esikoisohjaus. Outouden toisena takuumiehenä on käsikirjoittaja David Firth, jonka aiempiin meriitteihin lukeutuvat Burnt Face Man – ja Salad Fingers -animaatiot.

Tule katsastamaan ihanan törkyinen elokuva etukäteen WHS Teatteri Unionissa lauantaina 28.10. Aiemmin samana iltana WHS Teatteri Unionissa esitetään kulttiklassikko The Texas Chainsaw Massacre (1974) edesmenneen ohjaaja Tobe Hooperin muistonäytöksinä.  Tobe Hooper in Memoriam -näytöksistä toiseen on vielä saatavilla lippuja.

KUSO kuuluu marraskuun Night Visions -festivaalin ohjelmistoon. Night Visions Maximum Halloween 3017 järjestetään Helsingin Kinopalatsissa 22.-26. marraskuuta.