NIGHT VISIONS -FESTIVAALILLE LISÄÄ KUNNIAVIERAITA: YÖN SAALISTAJAT -TÄHTI MATTI MÄNTYLÄ TEKEE SEURAA CRISPIN GLOVERILLE JA STIG FRODE HENRIKSENILLE

Keskiviikkona 28.10.2009 käynnistyvän Night Visions -festivaalin kunniavieraslista saa merkittävää vahvistusta. Festivaalin avajaisillan huipennusta, Visa Mäkisen Yön saalistajat -klassikon 25-vuotisjuhlanäytöstä saapuu kunnioittamaan läsnäolollaan elokuvan miespääosaa esittävä Matti Mäntylä.

Mäntylä esittää Yön saalistajissa rikollisliigan räjähdysherkkää rautanyrkkiä Reunaa, joka lukeutuu suomalaisen elokuvan legendaarisimpien kovanaamahahmojen joukkoon. Matti Mäntylä (s. 1945) on pitkän linjan ammattilainen ja näytellyt useissa suomalaisissa teattereissa (mm. Porissa, Jyväskylässä, Kotkassa, Helsingissä), elokuvissa ja tv-sarjoissa. Mäntylä on valmistunut Tampereen yliopiston näyttelijäkurssilta. Visa Mäkisen ohjaustöistä Mäntylä on esiintynyt muun muassa elokuvissa Agentti 000 ja kuoleman kurvit (1983) ja Pirtua, pirtua (1992). Viime vuosina Mäntylä on esiintynyt monissa Timo Koivusalon elokuvissa kuten Kaksipäisen kotkan varjossa (2005) ja Sibelius (2003) ja muun muassa nähty kahdesti Toivo Kärjen roolissa elokuvissa Kulkuri ja joutsen (1999) ja Rentun ruusu (2001).

Matti Mäntylä vierailee Helsingissä 28.-29.10.2009.

CRISPIN GLOVER HELSINGISSÄ 28.10.-1.11.

Muun muassa Paluu tulevaisuuteen -elokuvasarjan ensimmäisestä osasta ja Charlien enkeleiden valkokangassovituksista tuttu tähti Crispin Glover on tehnyt lähes 40 elokuvaroolia. Mies on työskennellyt koko uransa ajan tasapuolisesti eturivin Hollywood-ohjaajien (mm. Oliver Stone, Milos Forman, Lasse Hallström) suurtuotannoissa sekä nimekkäimpien independent-tekijöiden (mm. David Lynch, Jim Jarmusch, Gus Van Sant) ohjauksessa, vastanäyttelijöinään mm. Leonardo DiCaprio, Johnny Depp ja Keanu Reeves. Gloverilla on keskeinen rooli myös Tim Burtonin Liisa Ihmemaassa -filmatisoinnissa, joka saapuu valkokankaille kaikkialla maailmassa maaliskuussa 2010.

Hollywood-uransa rinnalla Crispin Glover (s. 1964) on myös monipuolinen avantgarde-taiteilija, jonka tuotantoon kuuluu kirjoja, albumillinen musiikkia ja kaksi omaa ohjaustyötä. Värikäs persoona on herättänyt kohua mm. hankkimalla vuosien porttikiellon Pohjois-Amerikan talk show -ympyröihin hämmentävällä esiintymisellään David Lettermanin Late Night -ohjelman vieraana 1990-luvun alussa. Glover on iskostanut nimensä historiankirjoitukseen myös yhtenä niistä harvoista Hollywood-vaikuttajista, joka on haastanut Steven Spielbergin oikeuteen ja onnistunut lopulta myös voittamaan juttunsa.

Glover saapuu Helsinkiin Night Visions -festivaalin vieraaksi esittämään uusimman oman ohjaustyönsä It Is Fine! EVERYTHING IS FINE. (2007). Näytöksen yhteydessä Helsingin elokuvateatteri Maximissa perjantaina 30.10.2009 nähdään myös Gloverin live-performanssi Crispin Hellion Glover's Big Slide Show.

STIG FRODE HENRIKSEN HELSINGISSÄ 28.10.-1.11.2009

2000-luvun pohjoismaisen kauhuelokuvan suurimman kansainvälisen menestyksen Dead Snow'n toinen käsikirjoittaja sekä elokuvassa keskeistä pääroolia näyttelevä Stig Frode Henriksen saapuu festivaalille keskiviikkona 28.10. Henriksen esittelee elokuvansa yleisölle sen molemmissa festivaalinäytöksissä 28.10. ja 31.10.

Nettivideoista uransa aloittanut Stig Frode Henriksen (s. 1975) on kirjoittanut Dead Snow'n yhdessä elokuvan ohjaajan Tommy Wirkolan kanssa. Elokuvan tuotannossa on ollut mukana myös Norjan Hollywood-komeetta Harald Zwart (mm. Valomerkin jälkeen, Vaaleanpunainen pantteri 2). Wirkolan ja Henriksenin edellinen yhteistyöprojekti, omaperäinen Tarantino-parodia Kill Buljo (2007) kohosi kaksi vuotta sitten salamannopeasti kansainvälisesti kaikkien aikojen myydyimmäksi norjalaiseksi elokuvaksi.


Night Visions on kauhu-, sci-fi-, kultti- ja fantasiaelokuviin erikoistunut elokuvajuhla.