|
Kanadalainen festivaalikummajainen saapuu Helsinkiin uudistuneena! HUNKA JUNK -FESTIVAALI HÄMMENTÄÄ KINO ENGELISSÄ 30.8. Omituisiin valkokangaselämyksiin erikoistunut kanadalainen HUNKA JUNK – elokuvafestivaali myrkyttää mieliä Helsingin Kino Engelissä lauantaina 30.8.2008. klo 21.00. Nyt järjestyksessä kuudes HUNKA JUNK -minifestivaali saa Suomessa maailmanensi-iltansa. Tapahtuma on jatkoa HUNKA JUNK 5 -festivaalille, jonka esitykset pyörivät täysille saleille Helsingissä, Tampereella, Turussa ja Jyväskylässä elo-syyskuussa 2007. Hunka Junk rakentuu kanadalaisen elokuvatutkijan ja -keräilijän Dion Conflictin tarkasti valikoimista ja lähes poikkeuksetta unohdetuista 16-millisistä filmeistä. Monipuolinen kokoelma sisältää muun muassa vanhoja mainoksia, elokuvatrailereita sekä valistus- ja opetuselokuvia, joita käytettiin Pohjois-Amerikan koulujen opetusmateriaalina ennen televisiovallankumousta. Kuudes Hunka Junk -kooste on kuin retropop-kulttuurin harrastajan märkä uni. Mainosfilmit esittelevät mm. kameroiden uusinta kertakäyttösalamateknologiaa, Fish and Chips -pikaruokalassa työskentelyn riemua sekä sen, mitä kotirouva saa aikaan käänteentekevällä uutuuskeksinnöllä nimeltään spray-maali. Opettavaisista lyhytelokuvista esiin nousevat esimerkiksi suojalasien tarpeellisuudesta kertova pelottelufilmi We'll See Tomorrow ja Pohjois-Amerikassa rullaluisteluvillitystä lietsonut Rolling Rolling Everywhere. Kokonaisuuden kruunaavat vuosikertaelokuvien trailerit sekä lyhytfilmit, joita räätälöitiin 1960- ja 1970-luvulla amerikkalaisten drive-in-teattereiden valkokankaille. Tapahtumaa ohjaa filmikelojensa kanssa maailmaa kiertävä torontolainen Dion Conflict, joka viihdyttää festivaalinäytösten väliajoilla yleisöä jakamalla visailupalkintoina sekalaisia viihdeteollisuuden tuotteita. LIPUT Tapahtuman ikäraja K-18. |